|
|
Post by Alexander Lindroth on Aug 5, 2019 19:05:21 GMT 2
TWO CRAZY DUDES FROM BELGIUMBenjaminin ja Alexanderin kuokkavierailut Huminassa ja sen ulkopuolella.Tarkemmat kuvaukset kaksikosta ja siitä, miten he ovat kytköksissä Huminaan voi ja kannattaa lukea täältä ! Alexander seikkailee teksteissä myös Ainolta saamallaan lempinimellä Leksa, ja Benjamin lyhennetään hirveän usein vain Ben. Leksan profiilikuvan on taiteillut Aino Kurkinen, jonka mukaan Leksa on "kaunis kanelipulla".Benjamin käyttää normaalia fonttia.
Alexander ei, koska se olisi tylsää ! |
|
|
|
Post by Alexander Lindroth on Aug 5, 2019 19:14:20 GMT 2
06.08.2019 kahvinvajaus saa aikaan tyhmiä ratkaisuja
henkilökohtaisena vuorosanakonsulttina Lissu
Nakkasin puhelimen taskusta pöydälle ja rojahdin tallin toimiston nahkaiseen tuoliin, ja hieroin kämmeniä kasvoja vasten. Ainakin Benjamin oli suostunut hankkimaan kunnon tuolin ja hienon tammipöydän tänne. Sen sijaan paperipino hienon pöydän päällä ei lohduttanut. Niin paljon hommaa mitä pitäisi vielä tehdä ja tavaraa mitä pitäisi tilata. En pystynyt tähän vielä näin aikaisin aamusta, varsinkaan kun Benjamin ei juonut kahvia ja talosta puuttui edelleen kahvinkeitin. Miten nämä eurooppalaiset muka ei juo kahvia ???? Mustaa magiaa, sanon minä. Tai itse asiassa kaipaisin sitä mustaa magiaa juuri nyt elimistööni.
Pessimistisen ajatuksenjuoksun keskeytti puhelimen pitämä viestiääni. Näyttö heräsi eloon ja kertoi, että joku oli lähettänyt WhatsApp-viestin. Nostin luurin käteeni, avasin sovelluksen ja kukapa muukaan sieltä laittoi viestiä kuin Aino Kurkinen. Sillä naisella ei sitten juttu loppunut koskaan !
”Hirveää huomenta sinne kattokruunuttomaan valtakuntaasi! Olen kuunnellut aamun työntekijöitteni naljailua ja kantakirjausta odottava ponini on lihava. :( Kerro minulle jotain piristävää.” Viesti sanoi ja kylkiäisiksi Aino oli lähettänyt kuvan Corolla-ponistaan. Aino olisi varmaankin mieluummin jäänyt sinne Huminaan snobien joukkoon, vaikka ei sitä kehdannut myöntää (edes itselleen). Tai ehkä ennemminkin sinne Joelin luokse.
”Laita poni laihdutuskuurille ! Täällä ei todellakaan ole mitään piristävää, kun ei ole kahvinkeitintä !! Ja hemmetin Ben se vaan purskuttaa menemään ilman sitä tummaa ihmelitkua ostellen uusia hevosia. Ja kasvattaa mun paperipinoa." Näpyttelin vastauksen ja lähetin menemään.
En ehtinyt edes paperipinon ensimmäistä liuskaa käymään läpi, kun puhelin piipitteli uudelleen. Kaikeksi riemukseni Aino oli lähettänyt kuvan Moccamasteristaan, johon oli ilmeisesti WhatsAppin piirtotyökalulla tuhrustettu muutama pinkki sydän, ja kuvan kera viesti “Katso mitä minulla on, elämäni ilo ja valo. <3 Tai ainakin aamujeni pelastaja. Käskehän Benisi ostaa se minun Saksassa seisova orinikin pois, kerran hänellä intoa tarmoa ja selkeästi löysää rahaa."
Tunsin, kuinka kehoni kaipasi vielä enemmän kahvin tuomaa tunnetta. Saakelin Aino. Aina kiusaamassa toisia, tai siis minua ! Ja mistäköhän hevosesta nainen tällä kertaa puhui. Aino oli viimeaikona valitellut mulle, kun hänellä on hevosia joista pitäisi päästä eroon. Tuntuu, että blondilla on vähän huono tapa ostaa hevosia, joita ei tarvitse, varsinkin jos halvalla saa. Päätinpä siis naljailla takaisin, ihan vaan kostoksi kahvinkeitinkuvasta. "Ai ootko taas menny ostamaan jonkun hevosen, halvalla ? En pysy enää perässä näissä sun turhissa ostoksissasi. Also, miksi sä edes olet mennyt hankkimaan estehevosen, Ansku-rakas ?”
Tällä kertaa sain katsottua pinoa hieman pidemmälle, ennen kuin puhelin piti jälleen ääntä. Aino varmaan juonut ihanan kupposen kahvia tässä välissä. Ha ha. Ha. Haroin hiuksiani hetken aikaa, haukottelin ja avasin viestin.
“Et nyt ala saarnata minulle! Tämä nyt oli yksi farssi, mutta tiedäthän sinä, etteivät ratsukimpat toimi… No minä en selkeästi tiennyt. Loppupeleissä lunastin koko hevosen itselleni. Eikä se mikään turha ole, hyvä kilpahevonen ja potentiaalinen jalostusori. Mutta jos järjellä ajattelen, minun tilanteessani on parempi laittaa raha kiinni tammoihin eikä oreihin. Odotahan, kaivan jostain sen tuloksia… Tai googlaa itse, Theatre Brujería.”
No, minähän googlasin. Ja sieltähän pölähti kaikenmaailman Longinesin tuloslistoja ja saksalaisen kilpatallin sivut. Ja kuva orista. Oh shit. Jos tämän nyt näytän Benjaminille, takaisin ei ole enää tulemista. Käytännössä jalostusvalmis, komea, sporttinen ja viekaskatseinen musta hevonen tapitti mua koneen ruudulta vastaan, kun erehdyin avamaan kuvan kilpatallin sivuilta. Oh shit.
“Ben ! Benjamin !” huusin toimistosta, koska en jaksanut kahvinpuutteessa noustakaan näin mukavasta tuolista. “BEN !!”
“What ?!” blondi sanoi ja pölähti toimiston oviaukkoon.
“Look at what Aino told me to google,” viitoin Benjaminin vierelleni ja osoitin innokkaasti koneen ruutua. Mies hetken aikaa tarkasteli ruutua ja selasi tekstiä läpi.
“Is it up for sale ?” Nyökkäsin vastaukseksi “Who is selling ?” Ja selitin Benille Ainon farssiostoksia (jälleen kerran). “Buy him,” Ben totesi yhtäkkiä ja alkoi kävelemään pois toimistosta.
“… What now ? Just like that ?”
“Yeah. He’s been scoring good results and basically he’s ready for breeding, so we don’t even need to compete him. So, buy him,” Ben virnisti. Kuin laittaisi rahaa pankkiin, miehen ilmeestä päätellen.
“Okay then,” vastasin ja nappasin luurin takaisin käteeni tekstatakseni Ainolle. Ben hävisi takaisin talliin, varmaan menossa ratsastamaan Unia. "No googlasin. Ja näytin Benille (valitettavasti), ja se haluaa ostaa ton. Ilmeisesti tarpeeksi eksoottinen nimi. Ja mikä ihmeen lempinimi Tetris edes on ??”
Aino oli varmaan vaipunut tällä välillä johonkin koomaan, kun vastausta sai odottaa jopa ruhtinaalliset viisi minuuttia. “Minä en sitä nimeä valinnut, eikä Tetriksessä ole mitään vikaa! Sinulla on taas jokin nimirajoituksellinen ongelma. Ai, tämähän kävi näppärästi. Ja ei, ei vaihdu kahvipakettiin, kyllä mä tuosta ihan rahaa haluan.”
Jos Aino sen oli halvalla saanut, niin ei varmaan enempää kuin kahvipaketin verran maksanutkaan. Mutta kuinkakohan monta kahvipakettia Aino maksaa siitä, että joku teki tostakin hevosesta noin hienon. En tiedä, vaan näppäilin takaisin normaalit naljailut. ”Joo. Laita mulle MobilePayssa.” Laitoin luurin vielä äänettömälle ja pöydän laatikkoon, että nyt saisin tämän paperikasan pois tästä. Ehkä se Aino ilmottaisi, kun paketti olisi matkalla Belgiaan. Ehkä.
|
|
|
|
Post by Alexander Lindroth on Aug 15, 2019 22:11:27 GMT 2
15.08.2019 Elämän Pelastaja ja luksuslukaalin hohtoa
Lissulta vaaditun vuorosanakonsultoinnin kera
Virtajohto seinään. Suodatinpaperi paikalleen ja purut sinne. Vesisäiliö täyteen ja napista päälle.
“Are you happy now ?” Benjamin ähisi, kun nosti uuden mikron laatikosta pöydälle.
“Yes !!” vastasin, ja katsoin silmät sydämillä uutta, mustaa Moccamasteria keskellä Benjaminin keittiötasoa, kun se nätisti keitti kahvikupposia. Olihan siihen vierähtänyt hyvät palkkasetelit, mutta ehkä se maksaisi itsensä takaisin. Kuin pakonomaisena liikkeenä kaivoin takataskusta mustan iPhone seiskani, joka oli jo vähän elämää nähnyt, ja nappasin kuvan. Lähetin sen tietenkin Ainolle, piirtäen naista matkien sydämet vierelle, saateviestinä “Elämäni pelastaja on saapunut.” Sujautin puhelimen takaisin taskuun, ennen kuin Benjamin ehtisi heittää siitä taas jotain kommenttia. Hyvä se on miehen vieressä pilkata omassa kädessään kiiltävä uusi iPhone Xs.
Vastaus tuli nopeasti, niin kuin melkein aina — ehdin sentään alakertaan ja autotalliin saakka. Olikohan sillä naisella oikeasti mitään elämää ? Kaivoin puhelimen taskusta, ja avasin WhatsAppin. Aino oli lähettänyt kuvan jostain kuolleesta pinkistä kukkapuskastaan, viestinä “Tätä ei kahvikaan pelasta :(“.
“Could you please stop texting and help me ?” Benjamin sanoi kiusoittelevasti ja seisoi Teslansa auki olevan takakontin vieressä, josta pilkotti vielä Boschin varsi-imurin laatikko ja iso kassillinen täynnä fancyjä paistinpannuja ja kokkiveitsiä. Rich Bitch.
“Nope,” vastasin ja näpytin Ainolle vastauksen. “Aino, kukkia ei kastella kahvilla … käytä siihen vettä, niin ne voivat pysyä hengissäkin.” Sujautin luurin taas taskuun, otin imurin nätisti kainaloon ja seurasin Benjaminia takaisin yläkertaan.
Benjamin alkoi purkamaan patoja ja pannuja, ja minä innokkaasti taas puhelimen kimpussa kun tunsin takapuolen värähtävän ja viestiäänen korvissani. “Tuo sattui, sinä sydämetön ihmishirviö :( mitä sinne kauniiden ja rikkaiden ihmisten maailmaan kuuluu, muuta kuin maailman pelastava kofeiinikone?”
Naurahdin kevyesti Ainon dramaattisuudelle, ja näpyttelin vastauksen. “Anteeksi, taisin unohtaa ottaa sydämeni aamulla mukaan kun nousin sängystä … Ja meille kuuluu hyvää. Benjamin lopetti vihdoinkin hevosten shoppailun (toistaiseksi ainakin) ja päätti vihdoin sisustaa upouuden kotinsa loppuun. En kyllä tajua vieläkään. Jätkä rakennutti tän lukaalin tähän muutaman sadan metrin päähän tallista, ja koska ei halua asua maan tasalla laitto alakertaan kahden auton tilavan autotallin, varaston ja eteisen ja toiseen kerrokseen kaiken muun ??? Ja en vieläkään tiedä, mistä tää kaveri vetää rahansa. Kunhan osa siitä näkyy joskus mun pankkitilillä palkkana ! Vaikka saankin asua tuolla vierashuoneessa.” Ja lähetä.
Olin onnistunut istahtamaan jossain viestin kirjoittamisen aikana keittiön saarekkeen tuolille, ja Benjamin oli saanut kokkailuvehkeensä pois kassista ja osan kaappiinkin asti. Eihän niitä suvainnut nyt kiiltävälle mustalle marmoripinnalle jättää, vaikka pannut olivat itsekin varmaan jotain überhyvää marmoria niin että kala maistuu varmasti paremmalle kuin jos normaalilla pannulla paistaisi.
“Should we go and get some food ?” Benjamin kysyi samaan aikaan kun kännykkä jo kilahti uudesta viestistä.
“You just bought pots and pans for a restaurant, be Gordon Ramsay and do your magic.” Heilautin kättäni vielä efektin tuomiseksi, ja avasin Ainon viestin. “Nytkö sinä ajattelit kokeilla perinteistä opiskelija-asumisen muotoa ja heittäytyä kimppakämpän riemuihin? Joko olette syöneet toistenne ruoat ja tapelleet siitä, mitä televisiokanavaa iltaisin katsellaan? :D Minäkin haluan tietää, mitä ihmisen pitää tehdä työkseen, että tienaa tuollaiset rahat! Ei hevosilla nyt ainakaan, vai? Jos tienaa, minä asun ihan väärässä päässä Eurooppaa. Ja tällä kauniilla aasinsillalla kysynkin; milloin tulet käymään Suomessa? Tiedän, ettet muuta enää takaisin, mutta tulisit nyt edes käymään. Voisit vaikka tulla haukkumaan kattokruunuttoman tallini. Ja mikäli Joel ei pahastu, voisin viedä sinut hakemaan talliarkkitehtuurista terapiaa Huminaan.”
“Lex, we don’t have any groceries, you idiot … and it’s 8 pm already,” Benjamin sanoi ja kiinnitti huomioni tekstiviestistä turhautuneen näköiseen naamaansa. Sillä oli selkeästi nälkä. Ehkä se pitäisi ruokkia.
“McDonald’s ?” kysyin ja keskityin takaisin luurin ruutuun. “Haha, olisin rakentanu oman lukaalin tohon viereen jos olis ollu rahaa. Benjaminin perhe on ollut hevosten parissa aika kauan, mutta en tiedä, niillä taitaa olla joku muukin bisnes siinä samalla. En oo kysyny niin tarkkaan ! Ja tulen Suomeen heti kun saan Benjaminin suostuteltua mukaan. Yksin en lähde !! Et päästä mua muuten ikinä takaisin tänne !!”
Lähetin viestin ensimmäisen osan, kun Benjamin vastasi “McDonald’s” ja nappasi Teslansa avaimet keittiön pöydältä ja suuntasi kohti alakertaa. “Mutta nyt pitää mennä, toi yks on nälkänen. Ihan ku olis jossain parisuhteessa. Tai omistais koiran. Ja tottakai me tullaan joskus visitoimaan Huminassa, halusi Benjamin tai ei !” näpyttelin Ainolle vielä yrittäessäni seurata Benjaminia ja olla kaatumatta portaisiin, kun oli pakko kirjoittaa samalla. |
|
|
|
Post by Alexander Lindroth on Sept 24, 2019 20:16:38 GMT 2
24.09.2019 yli-innokas suomitäti pelastaa flirtti-idiootin mokilta
featuring Lissulta kiristetyt luurikiljunnat
Benjamin lässyttää sabinolle tammalle harjatessaan sitä päivän suoritusta varten. Cara ja Vermin olivat jo puunattuja ja letitettyjä — enää oli Uni jäljellä. Istuin Unin karsinan edessä tuolilla ja kävin läpi papereita paluumatkaa varten. Tuossa oli laivapaperit tulomatkalta ja … Missä ovat paluumatkan paperit ?!!
“Oh shit fuck shit ..” mumisen ja hieron kasvojani.
“What now ?” Benjamin kysyy karsinasta, ja Uni hörähtää ja tuuppaa mun ohimoa turvallaan ihan kuin osoittaakseen, että tajusi jonkin olevan vialla.
“Fuck me … That idiot of an employee, that flirty idiot, forgot to book a return trip to Belgium,” huokaisin syvään.
“Well shit. Can you, um … How soon can you get a return trip ?” Ben kysyi ja kuulin miehen äänessä pienen huolestuneisuuden sävyn. Huolestunut varmasti ennemminkin hevosten puolesta kuin meidän.
“I’ll find out. But for now, we’ll get you ready for the ring. I’ll figure out the trips.” Nousin ponnekkaasti ylös tuolista ja käskin Benin takaisin kilpailumoodiin.
***
Benjamin otti tuittupäisen Caran kanssa ravia valmistautumisvuorossa kentällä, kun nojasin aitojen ulkopuolella läheiseen sähkötolppaan ja nostin puhelimen korvalleni. Ei siinä mennyt kuin muutama hälytysääni, kun toisesta päästä jo kuului, “Aha, sitä osataankin soittaa sillä ylihintaisella teknologiaihmeelläsi?! Ei käynyt mielessä soittaa taas kuukauteen !!?” Aina ihana Ainokainen.
“Hei Ansku-rakas,” lirkuttelin puhelimeen, mutta sain vastaukseksi vain Ainon “vihaisen” murahduksen. “Meillä on Benjaminin kanssa pieni ongelma tullut vastaan tällä Suomen kisareissulla ja …” En ehtinyt lausetta loppuun saada, kun Aino jo hihkui korvaan.
“SINÄ OLET SUOMESSA ETKÄ OLE KERTONUT MINULLE MITÄÄN?! Missä päin, milloin sinä oikein tulit, miksi, hevosten vai sukulaisten takia, hevosten tietenkin, mikset sinä kertonut minulle, milloin sinä lähdet, ehditkö käymään, tulenko minä sinne, missä sinä edes olet, Leksa sano nyt jotakin!!” Siirsin puhelinta hieman kauemmas korvaltani, ja sain muutaman oudoksuvan katseen lähipiirissä seisovilta ihmisiltä. Tai suomalaisten mittaan lähipiiri, eli vähintään kahden metrin päässä.
“Aino, Aino rauhoitu,” naurahdin kun nainen vihdoin pysähtyi ottamaan henkeä. “Ollaan Benin kanssa Unin, Verminin ja Caran kanssa kisareissulla Itä-Suomessa, Mörkövaarassa,” selostin, ja jatkoin ennen kuin Aino ehti kommentoimaan että olisi seuraavalla junalla matkalla tänne. “Meidän idiootti työntekijä, semmonen … flirtti-idiootti, joka yrittää päästä Benjaminin pöksyihin, ei osannut tehdä yhtä asiaa oikein ja unohti varata meille laivapaikat takaisin Belgiaan. Meillä on viimeinen kisapäivä maanantaina, 30. päivä, ja aikasin minne sain laivapaikat on kolmas päivä. Joten,” otin syvään henkeä ja varauduin uuteen huutovastaukseen, “onko mahdollista, että voidaan bunkata Kurjessa hevosineen se pari yötä ?”
“Totta kai! Menevätkö hevoset samassa tarhassa vai jokaiselle omansa? Laitan sulle osoitteen, olet kuitenkin hukannut sen. Minulla on muuten pari mörkövaaralaista kotona, etkä nyt yhtään naura puoliveri-ihmisen suomenhevosille. Odotahan vain, että näet muutkin… hairahdukseni. Ilmoittele, kun olette lähempänä! Lähden saman tien kauppaan, mitä te syötte?”
Hiljenin hetkeksi, kun Benjamin hyppäsi Caralla viimeisen esteen. Jes ! Tuuletin itsekseni, ja näytin varmasti erittäin kummalliselta muiden suomalaisten mielestä. Puhdas rata ja vielä hyvä aikakin. Muistin, että Ainolle piti jotain vastatakin, kun puhelimesta kuului haloota.
“Sori, anteeks. Benjamin poistuu Caran kanssa ihan kohta radalta, joten mun pitää lopettaa ihan justiinsa. Tottakai tulen nauramaan sun suomihepoille ! Mitä sä odotit ? Ollaan siellä varmaan tiistai aamupäivällä, riippuu miten päästään lähtemään täältä. Ilmottelen sitten. Äläkä nyt vielä kauppaan mene, Anskuseni, kun me ollaan siellä vasta viikon päästä !! Syödään kyllä melkeen mitä vaan ja öö ... Vermin tarttee orina oman tarhan, Cara ja Uni selviää varmaan yhessä tarhassa. Mutta nyt mun on pakko mennä, kiitos ihan hirveesti, love ya !” Kuulin, kuinka Aino olisi mielellään sanonut jotain vastaan, mutta lopetin puhelin ja kävelin Beniä ja Caraa vastaan, kun kaksikko tuli portista ulos.
“Ah, that was so good ! She felt so amazing !” Benjamin kehui ruunikkoa ja taputti tätä kaulalle. Cara pärskähti tyytyväisenä, ja päätti heti pyyhkiä kuolansa mun farkkuihin. Kiitti.
“And it looked amazing too, bro ! The time was very good, I think you have a good chance to get placed.” Lähdettiin kävelemään kohti verryttelyä, jossa Benjamin otti muutaman kierroksen ravia, jonka jälkeen käveltiin takaisin talleille. Kaikki hevoset olivat tänään jo suorittaneet, joten enää oli iltavalmistelut jäljellä.
“And by the way,” aloitin, kun pääsimme rauhallisemmalle tienpätkälle. “I got us tickets for the 3rd of October. I also called Aino and asked if we could stay at her stables for couple of nights with the horses, and she’s okay with it.”
“Great ! Although I’m a bit afraid to meet her,” Ben naurahti kiusallisesti. Mies-parka. “More so, afraid what she might make me do …” Nauraa räkätimme molemmat ääneen, ja saimme outoja katseita ohikulkevilta tallitytöiltä. Suomalaiset. |
|
