Mankin ja Esmerien päiväkirja

”Niin, kenet sä sait?” kysyin puhelin korvalla.
Manki nappasi pari pyrähdys yritystä raviin, mutta pidätin toisella kädellä. Aikaisemmin tänään me olimme Nitan ja Sarahin kanssa seisoneet Auburnin Loungessa ihmettelemässä Tie Tähtiin kutsua. Se alkaisi jo lauantaina, me ilmoittauduimme tänään myöhään. Hyvää valmistautumista! Olin kuullut huhua myös muista Auburnin mattimyöhäisistä osallistumassa skabaan.

”Robertin!” Sarah kertoi innostuneena.
”Harrington? Harryn omistajan?”
”Joo, just se!”
”No, sehän on hyvä lisä!”

Robert oli aika yllätysnimi ainakin minulle. En tiennyt hänen menevän jo niin korkealla tasolla, mutta niin vain englantilainen oli vetäissyt vaativa A:stakin hyvät prossat! Ehkäpä kisojen myötä pääsisin tutustumaan Robertiin paremmin kuin vain moikkailutoverina Kaajapuroilla.
”Tuunko mä Banskulla?” pohdiskelin Sarahille. ”Se voitti silloin pari vuotta Koulutähden.. vai olikohan se kuitenkin Tähtiratsukko?”
”Ihan sun oma päätös! Capulla tuskin kannattaa, se on kuitenkin GP.”
”Mm, totta, mutta pirkule! Eikös yksi osakilpailu ollut joskus 15.4.?”
”Eiku 19.4.”
”Ei se silti sovi. Mun on tultava Mankilla! No, ehkä päästään sillä toistamaan sen isän menestys!”
”Katsotaan! Mä pistän sut Mankilla osallistumiseen?”
”Joo! Noni, mä lopettelen täällä selässä.”
”Jees, moikka. Mä jatkan töitä.”

Työnnettyäni puhelimen taskuun, kokosin vielä Mankin ohjat tuntumalle ja pyysin sen raviin. Olipa kiva, että Mankikin pääsi starttaamaan kunnon karkeloissa kisauraansa. Tie Tähtiin oli nopeatempoinen kisatapahtuma, joten siitä saisi nopeasti lyhyessä ajassa paljon irti. Kunhan vain orini ei aivan väsähtäisi niin vilkkaasta tahdista. Neljä kilpailua puoleentoista kuukauteen ja Manki olisi niissä jokaisessa aivan taitonsa ääripäässä.

Taputin oria kaulalle kevyesti ja siirsin sen käyntiin.
”Tästä lähtien treenit otetaan kisat mielessä. Koitetaan pitää kuitenkin päät kylmänä.”
”Kenelle sä puhut?” joku ihmetteli ja käänsin katseeni tulijaan.
Silja Seljaranta, yksi tallilaisista Huminassa.
”Aah, Mankille vain”, hymyilin. ”Meille tuli just toimintaa keväälle. Me pujahdetaan hei pihalle samalla oven avauksella!”

Kävelin Mankin kanssa Huminan talliympäristöä ympäri pohdiskellen samalla, miten me valmisteltaisiin itsemme kisoja varten. Toisaalta… meillä ei ollut paljoa valmistautumisaikaa. Ensimmäiset kilpailut olivat jo YLIHUOMENNA! Onneksi olimme käyneet Amandan valmennuksessa tiistaina ja olin päässyt jo soveltamaan opetuksen asioita. Huomisen vapaan sijaan me Mankin kanssa tehtäisiin kyllä rataa läpi hikihatussa. Kuitenkin siinä rajalla, ettei nuori hevonen aivan väsy!